Käsivarren Lapin luonto on ainutlaatuista – karua ja kaunista. Silmänkantamattomiin jatkuvia tuntureita, järviä ja vesiputouksia. Todella rauhoittavaa. Periaatteenani on, ettei samaan paikkaan mennä useasti. Silti tänne haluaa tulla uudelleen kerta toisensa jälkeen.
Uudellamaalla sijaitsevan Porkkalanniemen kohdalla Suomenlahti on kapeimmillaan. Porkkalanniemen kärjestä on Viron pohjoisrannikolle vain 36 km. Porkkalan luonto tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet eri aktiviteetteihin. Niinpä siellä viihtyykin retkeilijöiden lisäksi melojat, veneilijät, kalastajat ja lintubongarit tarkkailemassa keväisin ja syksyisin alueen kautta vaeltavia muuttolintuparvia. Kauas merelle ulottuva niemi tarjoaa myös tähtien tarkkailijoille hyvät olosuhteet. Kun vielä huomioi Porkkalan vivahteikkaan…
Segla on Senjan kuvatuimpia vuoria, mutta itseasiassa parhaan näkymän sinne saa naapurivuorelta Hesteniltä. Trekki on vain hieman alle 4km pitkä edestakaisin, mutta nousua tulee 520m, joten aikaa menee noin pari kolme tuntia.
Koronavirus on pandemiaksi edettyään tehnyt rajoituksia matkailuun. Aamukahvia siemaillessani luin jopa lehtijutun, jossa suositeltiin, ettei kesälle kannata vielä varata lomamatkoja. Kääk! Mitä sitten?
Lumikenkäily on loistavaa talvipuuhaa Kolilla. Kulunut talvi on Kolinkin olosuhteisiin ollut vähäluminen, joten vieraillessani siellä helmikuun alkupuolella, ei lumikenkäreittejä oltu vielä merkitty. Luontokeskus Ukon työntekijöiltä sain kuitenkin hyviä vinkkejä, mitä käydä katsastamassa. Samalla saa parilla eurolla hankittua reittikartan, josta on hyötyä omatoimiretkillä.
Kolia pidetään Suomen tunnetuimpana kansallismaisemaan. Jylhien vaarojen laelta aukeaa upeat näköalat yli Pielisen. Kolille on matkailtu aina 1800-luvun lopulta. Alussa siellä käytiin Pielisen ja sataman kautta, kunnes tie Kolille valmistui 1913. Ensimmäinen matkailumaja, Ylämaja, avattiin Ukko-Kolin huipun tuntumaan vuonna 1896 Suomen matkailijayhdistyksen toimesta. Tuolloin raivattiin myös polku satamasta ylös majalle.
Vanhan tarun mukaan revontulet syntyvät siitä, että tuntureilla juokseva tulikettu huiskii hännällään kipinöitä taivaalle. Revontuliin liittyy monia muitakin uskomuksia. Saamelaiset ovat aina suhtautuneet revontuliin kunnioituksella, sillä vanhojen tarinoiden mukaan revontulet ovat taivaalla vaeltavia kuolleiden henkiä. Revontulien uskotaan myös parantavan lapsensaantionnea ja onpa vanhan kansan mukaan revontulten alla siitetty lapsi onnekas.
Hiihtolomaviikon napakat yöpakkaset yhdistettynä lumettomaan talveen tarjoilivat mahtavat olosuhteet retkiluistelulle. Hyvin harvoin talvella on tällaista tilannetta, että jääkantta on paljaana silmänkantamattomiin. Monessa paikassa on nykyään muutamasta kilometristä pariinkymmeneen kilometriin pitkiä aurattuja luistelureittejä, mutta nyt lumettomuus antoi täydet vapaudet mennä minne vain.
Syksyllä kannattaa mennä myös suolle. Niinpä päätin tehdä päiväretken Torronsuon kansallispuistoon. Torronsuon kansallispuisto sijaitsee Tammelassa. Tammelan kunnalla onkin alueellaan kaksi kansallispuistoa: Liesjärven sekä Torronsuon kansallispuistot. Torronsuo on Suomen syvin suo, joten kansallispuiston alueella liikutaan pitkälti pitkospuilla. Hyvälumisena talvena on alueella latuja parhaimmillaan jopa 45 km verran.
