Nizza hurmaa valolla ja aidolla etelä-ranskalaisella elämäntyylillä. Tutustu Nizzan nähtävyyksiin, kaupunginosiin, toreihin ja herkkuihin.
|

Hurmaava Nizza – nähtävyydet, kaupunginosat ja torit: kattava opas matkailijalle

Nizza (Nice) on Ranskan Rivieran sydän. Kaupungissa on aivan poikkeuksellisen upea Välimeren valo, jonka kauniit pastellisävyt kiinnittivät huomioni jo ensimmäisenä päivänäni rantakatua pitkin kävellessäni. Ei ihme, että kaupunki houkutteli taiteilijoita jo yli vuosisataa sitten.

Nizza ei ole pelkkä rantakohde, vaan viihtyisä kaupunki, josta löytyy historiaa ja taidetta sekä aitoa eteläranskalaista arkielämää. Täällä riittää monenlaista nähtävää, kun suuntaa kaupungin sykkeeseen Promenade des Anglais’lta rannan tuntumasta.

Nizza on myös upea kevätkohde. Maalis-huhtikuussa ilman ollessa Suomessa vielä viileää, alkaa Välimeren alueen lämpö lähennellä jo meidän kesäkuun lukemia ja matkailija saa hieman rauhallisemman kokemuksen sesonkiaikoina turistien kansoittamasta kaupungista. Tässä postauksessa esittelen Nizzan tärkeimmät nähtävyydet, keskeiset kaupunginosat ja torit sekä kerron vielä paikallisista herkuista.

Yleistä Nizzasta – miksi kaupunki hurmaa

Nizza sijaitsee Kaakkois-Ranskassa Italian rajan tuntumassa. Kaupungin identiteetti on vuosisatojen aikana muotoutunut ranskalaisista, italialaisista ja provencelaisista vaikutteista. Tämä näkyy arkkitehtuurissa, kielessä, ruoassa ja kaupunkielämässä.

Kaupunki on kompakti ja liikkuminen on helppoa: raitiovaunut, bussit ja käveltävät etäisyydet tekevät siitä miellyttävän myös pidempään oleskeluun. Lentokentältä pääsee suoraan keskustaan raitiovaunulla, mikä kertoo paljon kaupungin toimivuudesta.

Nizzan tunnetuimmat nähtävyydet

Promenade des Anglais

Nizzan ikonisin nähtävyys on ehdottomasti Promenade des Anglais. Täällä käyskenteli aikanaan jo Euroopan aristokraatit heidän lomamatkoillaan. Usean kilometrin mittainen rantabulevardi kulkee Baie des Angesin varrella ja toimii sekä matkailijoiden että paikallisten olohuoneena. Kävely, lenkkeily, pyöräily tai ilta-auringon katselu kivirannoilla kuuluu ehdottomien Nizza-kokemusten joukkoon. Rantakadun varrella on myös upeita vanhoja taloja, joissa on vietetty jo pitkään hulppeaa elämää, kuten tunnettu hotelli Negresco.

Nizza - Hotel Negresco

Vieux Nice eli vanhakaupunki

Vieux Nice on kaupungin historiallinen sydän. Kapeat kujat, korkeat värikkäät talot ja pyykit parvekkeilla luovat lähes italialaisen tunnelman. Alueen kapeilla kujilla on lukuisia pieniä ravintoloita ja leipomoita. Cours Saleyan tori on myös vanhankaupungin tuntumassa. Place Rossinilla on yksi kaupungin vanhimmista monumenteista – Cathédrale Sainte-Réparate. Nizzan ooppera sijaitsee myös vanhankaupungin tuntumassa. Oopperan orkesterissa uransa soittanut trumpetisti kertoi minulle, että sen pääsisäänkäynti rakennettiin rakennuksen rantaa vastakkaiselle puolelle, jotta mereltä puhaltava tuuli ei pyyhkäisi hienostorouvien valtavia hattuja päästä.

Nizza - Vieux Nice

Colline du Château (Château-kukkula)

Vanhankaupungin ja sataman väliin nouseva Château-kukkula tarjoaa parhaat näkymät yli kaupungin ja Välimeren. Vaikka itse linnaa ei enää ole, puisto, vesiputous ja näköalatasanteet tekevät paikasta yhden suosituimmista käyntikohteista. Kesähelteilläkin kukkulan puut suojaavat Välimeren paahtavalta auringolta ja korkeuksissa käy myös mukava merituuli.

Nizza - Colline du Chateau

Musée National Marc Chagall

Marc Chagallin kansallismuseo on yksi Nizzan vaikuttavimmista kulttuurikohteista – ja monelle koko matkan kohokohta. Museo keskittyy Chagallin raamatullisiin teoksiin, ja kokonaisuus on poikkeuksellisen eheä: arkkitehtuuri, valo, värit ja teokset tukevat toisiaan.

Museoon tutustumiseen kannattaa varata aikaa. Se on kokonaisuudessaan taide-elämys, johon haluaa paneutua kaikessa rauhassa. Lisäksi museon puutarhassa on kiva istahtaa kierroksen jälkeen. Marc Chagallin museo sijaitsee hieman keskustan ulkopuolella, mutta on helposti saavutettavissa ja aivan ehdottomasti kokemisen arvoinen.

Nizza - Musée National Marc Chagall

Place Masséna

Place Masséna on Nizzan keskeisin aukio ja risteyskohta. Sen tunnusmerkkejä ovat punaiset rakennukset mustavalkoista kiveystä vasten, sekä kuuluisa suihkulähde Fontaine du Soleil. Place Massenalla raitiovaunukiskoja reunustaa  Jaume Plensan “Conversation à Nice” -taideinstallaatio. Se koostuu seitsemän miehen figuureista – yksi kutakin maanosaa kohtaan, pimeällä modernit taideteokset vaihtavat väriä jatkuvasti. 

Place Massénan aukio toimii tapahtumapaikkana monille tapahtumille sekä lähtöpisteenä Nizzan karnevaaleille. Jos nautit ihmisten katselusta, aukio on siihen oiva paikka sen toimiessa tapaamispaikkana monille. Aukio toimii porttina vanhaankaupunkiin ja Promenade du Paillonin puistoalueelle. Myös Nizzan vilkas ostoskatu Avenue Jean Médecin lähtee täältä.

Nizza - Place Massena

Promenade du Paillon (La Coulée Verte)

Place Massénalta pohjoiseen avautuva Promenade du Paillon, eli coulée verte, on vehreä puistoalue, joka kulkee keskustan halki. Kauniin puistoalueen ehdoton keskellä on heijastava allas, jossa on yhteensä 128 vesisuihkua. Reilun kilometrin pituista kävelykatua reunustaa ympäri maailmaa tuotu kasvillisuus: Kasveja on Välimereltä, Aasiasta, Afrikasta, Oseaniasta ja Australiasta, Etelä-Amerikasta ja Pohjois-Amerikasta. Promenade du Paillon on todella suosittu hengähdyspaikka ympäri vuoden.

Nizza - La Coulée verte

Kaupunginosat ja alueet, jotka kannattaa tuntea

Nizzassa kannattaa suunnata myös myös vanhankaupungin ulkopuolelle. Kaupunginosilla on niille tyypillisiä piirteitä.

Cimiez

Cimiez on rauhallinen ja vehreä kaupunginosa kukkulalla keskustan yläpuolella. Cimiezin alueella sijaitsee Nizzan merkittävimmät roomalaisjäänteet; Amfiteatteri, kylpylöitä ja arkeologinen alue.

Lisäksi täältä löytyy yksi Nizzan huippumuseoista Musée Matisee, joka sijaitsee kauniissa 1600-luvun huvilassa (Villa des Arènes). Museossa on kokoelma Henri Matissen maalauksia, piirroksia ja veistoksia sekä vaihtuvia näyttelyitä.

Musée Matisselta kannattaa suunnata vielä Cimiezin luostariin. Se on kaunis fransiskaaniluostari, jota ympäröi ruusutarha. Pihalta on myös hienot näkymät yli Nizzan.

Nizza - Musée Matisse
Nice Musée Matisse

Place Garibaldi ja Garibaldin alue

Place Garibaldi on yksi Nizzan historiallisimmista aukioista ja tärkeä siirtymäkohta vanhankaupungin, sataman ja keskustan välillä. Aukio on nimetty Italian yhdistymisen keskeisen hahmon Giuseppe Garibaldin mukaan, joka syntyi Nizzassa aikana, jolloin kaupunki kuului Sardinian kuningaskuntaan.

Place Garibaldia reunustavat vaaleankeltaiset rakennukset ja klassinen arkadiarkkitehtuuri luovat italialaishenkisen tunnelman, joka muistuttaa kaupungin monimutkaisesta historiasta Ranskan ja Italian rajapinnassa. Aukio on vilkas mutta ei levoton: paikalliset tapaavat täällä kahville, ja alueella on runsaasti ravintoloita ja bistroja, jotka palvelevat enemmän nizzalaisia kuin turisteja.

Garibaldin alue toimii myös luontevana porttina sataman suuntaan sekä kävelyreittinä Promenade du Paillonilta vanhaankaupunkiin. Täällä on aidompaa paikallista tunnelmaa ja kivoja kuppiloita. Niinpä se on yksi todella kiinnostava alue kaupungissa.

Le Port satama-alue

Sataman ympäristö on eläväinen ja trendikäs alue, jossa paikalliset ravintolat, baarit ja kirpputorit korvaavat vanhankaupungin turistimaisemman tunnelman. Täällä sijaitsee myös Les Puces de Nice Place Robilantilla.

Libération

Libération on viehättävä, eläväinen ja siisti kaupunginosa, jossa voi aistia aitoa nizzalaista tunnelmaa ja elämänmenoa. Sen keskipiste on Charles de Gaullen aukiolla sijaitseva Marché de la Libération, joka viikoittain täyttyy yli kahdestasadasta torikauppiaasta, jotka myyvät kukkia, kauden vihanneksia ja hedelmiä, kananmunia, juustoja ja muita paikallisia herkkuja. Tämä kaunis jugend-tyylinen kaupunginosa on paikallisille the place to be.

Nizza - Libération

Nizzan torit ja markkinat

Täällä vieraillessa kannattaa käydä katselemassa myös paikallisia toreja ja kirppareita.

Cours Saleya

Cours Saleyan tunnettu kukkatori Marché aux Fleurs on auki tiistaista sunnuntaihin. Siellä myydään paljon muutakin, kuten mausteita, hedelmiä, vihanneksia, oliiviöljyä ja pähkinöitä. Kukkakojut ovat auki aina 17.30 asti, mutta muut kojut sulkevat jo 13.30. Maanantaisin Cours Saleyalta löytyy antiikki- ja kirpputorimarkkinat. Mukaan ostoksia varten kannattaa varata käteistä. Täällä on ihana katsella ihmisiä, vaikkei sen kummempia ostoaikomuksia olisikaan.

Nizza - Cours Salera

Marché de la Libération

Paikalliset tekevät mielellään tuoretavaraostoksensa täällä. Torista juttua myös edellä Libérationin kaupunginosasta kertoessani.

Les Puces de Nice (Place Robilant)

Sataman lähellä sijaitseva Les Puces de Nice on rosoinen ja autenttinen kirpputori, josta löytyy antiikkia, vintage-esineitä ja paikallista tunnelmaa.

Vintagen ystävälle vinkkinä osoitteessa 41 Rue de France sijaitseva Mademoiselle. Luksusbrändien second handia myyvä liike on itsessään näkemisen arvoinen, mutta keräilijä voi tehdä todellisia löytöjä.

Paikalliset herkut – socca ja pissaladière

Nizzan keittiö on yksinkertainen mutta luonteikas. Kaksi erikoisuutta nousee ylitse muiden:

Socca on kikhernejauhosta valmistettu, uunissa paistettu pannukakku, jota syödään kuumana ja runsaasti pippuroituna.

Pissaladière on sipulinen, anjoviksella ja mustilla oliiveilla viimeistelty piirakka, joka kuvastaa kaupungin italialaisia juuria.

Näitä herkkuja löytää parhaiten vanhankaupungin leipomoista, Cours Saleyalta ja perinteisistä paikallisravintoloista.

Satamasta I love Nice -maamerkkiä kohti käveltäessä tulee vastaan Confiserie Florian (14 Quai Papacino). Sieltä löytyy suklaita, keksejä, hilloja, sokeroituja hedelmiä ja vaikka mitä herkkuja. Herkkukaupan lisäksi valmistustakin pääsi katsomaan. Kannattaa käydä piipahtamassa!

Nizza - Confiserie Florian

Bellet’n viinit – Nizzan oma viinialue

Harva matkailija tietää, että Nizzalla on oma virallinen viinialue, joka sijaitsee aivan kaupungin länsirinteillä. Bellet AOC (Appellation d’Origine Contrôlée) on yksi Ranskan pienimmistä ja vanhimmista viinialueista, ja sen tarina kietoutuu tiiviisti kaupungin historiaan.

Bellet’n viinitarhat levittäytyvät 200 metrin korkeuteen merenpinnan yläpuolelle. Rinteille pengerretyiltä tarhoilta avautuvat näkymät Välimerelle, ja mereltä sekä Alpeilta puhaltavat tuulet, runsas auringonvalo sekä kivinen kalkkipitoinen maaperä luovat viineille niiden tunnusomaisen raikkaan ja mineraalisen luonteen.

Bellet tunnetaan ennen kaikkea rosé- ja valkoviineistään, mutta alueella tuotetaan myös punaista viiniä pienemmissä määrin.

Bellet’n alueella toimii vain muutama viinitila, ja tuotantomäärät ovat pieniä – moni pullo juodaan paikallisesti eikä koskaan päädy laajempaan jakeluun. Se tekee alueesta erityisen. Viinejä voi myös käydä maistelemassa. Alueen viinitilat löytyy Bellet Vin de Nice -sivustolta.

Rue Cassinilla sijaitseva La Pêche à la Vigne on todella suositeltava viinibaari. Ruoka oli myös ihanaa!

Liikkuminen Nizzassa

Nizzassa on todella hyvä julkinen liikenne, jolla pystyy vaivattomasti liikkumaan ympäri kaupunkia. Lentokentältä keskustaan pääsee raitiovaunulla. Raitiovaunu linja 2 kulkee kulkee suoraan lentokentältä (terminaalit 1 & 2) Nizzan keskustaan (Jean Médecin / Port Lympia). Matka kestää noin puolisen tuntia. Raitiovaunupysäkit ovat terminaalien ulkopuolella. Raitiovaunua odotellessa varmista, että etunäytössä lukee Port Lympia / centre-ville, sillä jotkut vuorot voivat lähteä eri suuntaan. 

Kaupungissa on hyvä bussi- ja raitiovaunuverkosto. Kannattaa ladata Lignes d’Azur appi kännykkään, niin sillä saa kätevästi maksettua myös matkat.

Nizza - Le Port

Retkiä Nizzasta

Nizzasta on kätevä tehdä päiväretkiä läheisiin kaupunkeihin ja kyliin. Paikallisjuna kulkee kaunista reittiä pitkin Välimeren rannassa. Sillä pääsee itään mentäessä aina Ventigmiliaan asti, matkan varrelle jää mm. Menton ja Monaco. Länteen päin paikallisjuna kulkee aina Grasseen asti, matkalla voi jäädä vaikkapa Cannesiin tai Antibesiin.

Viereiseen Villefrance-sur-Mer -nimiseen kylään kulkee kaunis kävelyreitti rantaa pitkin. Se lähtee Nizzan satamasta. Saint-Jean-Cap-Ferrat niemellä on myös kiva kävelyreitti rannan tuntumassa. Sinne pääsee bussilla ja retkeen voi yhdistää vierailun Villa Ephrussi Rotschildien huvilassa. Tällöin tosin kannattaa lähteä ajoissa liikkeelle, sillä huvilassa menee helposti useampikin tunti.

Allaolevasta listauksesta voit käydä lueskelemassa ideoita päiväretkiin Nizzasta.

Nizza on todella monipuolinen matkakohde. Kaupungilla saattaa olla hienostunut maine, kun aiemmin Euroopan kuninkaalliset viettivät siellä lomiaan. Se on kuitenkin todella rento ja mutkaton kaupunki – täydellinen valinta matkailijalle, joka haluaa rantaloman lisäksi viettää kaupunkilomaa. Hintatasokin on inhimillinen ainakin Pariisiin verrattuna ja mikäli matkustaa kovimman sesongin ulkopuolella.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa