Oi ihana Provence – parhaat nähtävyydet, kylät ja kokemukset Etelä‑Ranskassa
Etelä-Ranskassa sijaitseva Provence on yksi Ranskan kauneimmista alueista. Sain vihdoin mahdollisuuden matkustaa sinne viime kesänä. Ennen matkaa minulla oli mielikuva laventelipelloista, auringonvalossa kumpuilevasta maalaismaisemasta ja vanhoista pikkukylistä. Muuten oli vaikea miettiä, minne tarkalleen ottaen menisin. Niinpä otin tukikohdakseni Luberonin alueen ja tein sieltä retkiä ympäriinsä.
Perillä ymmärsin, että tätähän Provence juurikin on: täydellinen yhdistelmä luontoa, historiaa, ruokaa ja hidasta elämäntapaa. Et voi valita vain yhtä kohdetta halutessasi nähdä tämän viehättävän alueen. Täällä on valtavasti erilaisia tunnelmia kylistä tai alueista riippuen.
Laventelipellot ja Provencen luonto – mitä nähdä ja kokea
Yksi alueen tunnetuimmista symboleista on laventeli. Kesäkuun lopulta heinäkuun puoliväliin pellot muuttuvat violetiksi meriksi, jotka ulottuvat horisonttiin asti. Laventelin tuoksu leijuu ilmassa ja tekee maisemasta lähes epätodellisen. Erityisesti maaseudulla ajaminen tähän aikaan vuodesta on unohtumaton kokemus. Jos haluaa nähdä laventelipellot täydessä loistossaan, on reissu ajoitettava muutaman viikon ajanjaksolle. Vinkit Provencen laventelipelloille voi lukea siitä kertovasta postauksestani.
Laventelin lisäksi alueelta löytyy monipuolisia maisemia: viinitarhoja, oliivilehtoja, vuoria ja dramaattisia rotkoja. Yksi vaikuttavimmista luonnonihmeistä on Verdonin rotko, jonka turkoosi vesi ja korkeat kallioseinämät tekevät siitä yhden Euroopan kauneimmista paikoista. Rotkon ympäristössä voi patikoida, pyöräillä, ajaa maisemareittejä tai vain pysähtyä ihailemaan näkymiä. Sainte-Croix järvi on ideaali vesiaktviteettien ystävälle. Alueen reiteistä voi lukea tarkemmin Gorges du Verdon -matkailusivustolta.
Täällä on myös vuoristoa, jossa voi harrastaa monenlaisia aktiviteetteja. Tour de Francen symboli Mont Ventoux kohoaa 1910 metrin korkeuteen ja on legenda pyöräilijöiden keskuudessa.

Provencen kauneimmat kylät – Gordes, Roussillon ja kukkulakylien tunnelma
Provencen sydän löytyy sen pienistä kukkulakylistä. Jokaisessa kylässä on oma tunnelmansa. Kivitalot, kapeat kujat ja pienet aukiot luovat tunnelman, joka tuntuu säilyneen vuosisatojen ajan.
Kylissä on ihana kuljeskella kaikessa rauhassa. Kulman takaa löytyy aina uusi näkymä, pieni kahvila tai varjoisa aukio, jossa paikalliset viettävät aikaa. Harmaasta kivestä rakennettu Gordes, okran eri sävyissä hohtava Roussillon ja muut alueen kylät ovat täynnä charmia ja tarjoavat upeita näkymiä ympäröivään maaseutuun. Kerron Luberonin kylistä erillisessä postauksessa.
Provencen kaupungit – Avignon, Aix‑en‑Provence ja Arles nähtävyyksineen
Kauniin maaseudun lisäksi alueella on myös kiehtovia kaupunkeja, joissa kannattaa vierailla.
Historiallinen Avignon tunnetaan vaikuttavasta paavien palatsistaan ja goottilaisesta arkkitehtuuristaan. Rhône joen rannalla sijaitseva kaupunki on suosittu matkakohde. Heinäkuussa täällä järjestetään aina kansainvälisestikin merkittävä teatterifestivaali. Avignonin historiallinen keskusta kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin.
Paul Cezannen kotikaupunki Aix-en-Provence hurmaa elegantilla arkkitehtuurillaan, suihkulähteillään ja vilkkailla toreillaan. Täällä on kaunis vanhakaupunki (Vieil Aix) kapeine mukulakivikatuineen. Aix on myös merkittävä yliopistokaupunki, mikä tuo kaupunkiin nuorekasta fiilistä.
Van Goghin Arles puolestaan tarjoaa ainutlaatuisen yhdistelmän roomalaista historiaa ja taiteellista perintöä. Kaupunki on inspiroinut monia taiteilijoita Van Goghin lisäksi. Sieltä löytyy myös hyvin säilynyt roomalaisten amfiteatteri. Valkoisista hevosistaan tunnetun Camarguen alueen porttina pidetty Arles löytyy myös Unescon maailmanperintökohteiden listalta.

Provencen rannikko ja Välimeri – maisemat, luonto ja elämykset
Etelään mentäessä maisema muuttuu jälleen, kun saavutaan Välimeren rannalle. Turkoosi meri, valkoiset kalliot ja pienet kalastajakaupungit luovat täydellisen vastapainon sisämaan rauhalle. Rannikolla voi uida, patikoida tai vain nauttia merituulesta ja auringosta. Marseillen lähistollä sijaitsevat calanques (kalkkikivikallioiden muodostamat vuonot) antavat kuvaukselliset puitteet retkelle ja kesäpäivästä nauttimiselle.
Provencen ruoka, viini ja torit – paikallisen elämäntavan parhaat puolet
Perillä minulle valkeni, että Provence on ennen kaikkea elämäntapa. Päivät alkavat usein kahvilla kylän aukiolla ja jatkuvat hitaasti eteenpäin. Paikalliset torit tarjoavat tuoreita hedelmiä, vihanneksia, juustoja ja leipää. Ravintoloissa nautitaan yksinkertaisista mutta maukkaista ruoista, joiden maku perustuu tuoreisiin, paikallisiin raaka-aineisiin.
Viini on luonnollinen osa elämää, ja erityisesti alueen rosé-viinit ovat tunnettuja raikkaudestaan. Illalla ihmiset kokoontuvat yhteen, ja elämä siirtyy ulos lämpimään ilmaan.

Miksi matkustaa Provenceen – kokemuksia ja vinkkejä matkailijalle
Provencessa mielestäni oli viehättävää ennen kaikkea sen tunnelma. Täällä ei kannata suorittaa nähtävyyksiä, vaan paremmin reissusta saa irti, kun pysähtyy juttelemaan paikallisten kanssa, katselee ympärilleen ja nauttii hetkestä. Auringonvalo, tuoksut, maut ja maisemat jäävät mieleen pitkäksi aikaa.
Jätä siis täällä kaikki kiire taaksesi. Nauti hetkestä ja siitä, kuinka kaunista yksinkertainen elämä voi olla.



