Toijalan tapettitehtaan juhlanäyttely

Akaan Toijalassa sijaitseva Pihlgren-Ritolan Tapettitehdas täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Sen kunniaksi on tehtaanjohtajan vanhassa kodissa juhlanäyttely, jota kävin katsastamassa.

Näyttelyyn tutustumisen alussa sain esitteen, jossa kerrottiin tehtaan historiasta ja esillä olevista tapettimalleista.

Fritjof Pihlgren ja Matti Ritola perustivat tapettitehtaan vuonna 1930 Toijalaan Fritjofin isän omistamiin tiloihin. Pieni tehdas valmisti aluksi vain muutamaa tapettimallia, ja nuoret tehtailijat vastasivat painotyöstä pitkälti itse. Uusi punatiilinen tehdasrakennus valmistui vuonna 1937 Nahkialan lammen rannalle. Tehdas toimii edelleenkin samassa rakennuksessa ja se on Ritolan suvun hallinnassa Fritjofin luovuttua omasta osuudestaan 60-luvulla.

Tehdasta laajennettiin vuonna 1957 ja samalla painosalin koneistus uusittiin. Sinne hankittiin nykyisinkin käytössä olevat suuret rotaatiopainokoneet. Pihlgren ja Ritola Oyn Tapettitehtaan tapetit painetaan edelleen samalla perinteisellä painomenetelmällä. Tapettitehtaan tapetit ovatkin suomalaista käsityötä parhaimmillaan – liimaväreillä painettua aitoa paperitapettia.

Tapetin valmistus tapahtuu useassa eri vaiheessa. Jokainen tapetin painoväri valmistetaan ja sävytetään käsityönä tehtaalla oman liimavärireseptin mukaan. Näin ollen tapetin painoerät ovatkin uniikkeja pienine sävyvaihteluineen.

Esitteen mukaan ensin painetaan tapetin pohjaväri erillisessä pohjavärikoneessa usein jopa 2 km pitkälle tapettipaperille. Kun pohjaväri on kuivunut, painetaan tapetin kuviot varsinaisella rotaatiopainokoneella. Painokoneeseen asetetaan mallista riippuen 1-8 kohokuvioitua tapettitelaa, joista jokaisella on oma liidusta, liisteristä, pigmenteistä ja vedestä sekoitetulla painovärillä täytetty kastinsa. Kun pohjavärjätty tapettipaperi liikkuu painokoneen sylinterin ympäri tilalta toiselle, väri nousee kastista huopamaton kautta telaan ja siitä edelleen paperiin. Painamisen jälkeen tapetti saa kuivua rauhassa pitkillä laskoksilla tehtaan katossa. Lopuksi se rullataan suurelle rullalle ja viedään jälkikäsittelyyn, jossa värit kiinnitetään ja tapetti leikataan myytäviksi rulliksi. Käsityön osuus on jokaisessa työvaiheessa suuri, sillä tapettitehtaan painomenetelmä vaatii runsaasti valmistelevaa työtä, hienosäätöä ja kykyä käsitellä vanhoja persoonallisia painokoneita.

Vuosien saatossa tapetti tehtaan tapetteja ovat suunnitelleet useat tunnetut suunnittelijat. Näyttelyssä on esillä muun muassa Yki Nummen Annikki ja Ilmari Tapiovaaran, Bertel Gardbergin, Börje Rajalin ja Ritva Granlundin tuotantoa. Oli mielenkiintoista katsella taiteilijoiden tekemiä tapettimalleja ja suunnitelmia väriehdotuksineen. Hauskan säväyksen näyttelylle antoi se, että se pidettiin tehtaanjohtajan vanhassa kodissa. Niinpä seinätkin olivat tapetoitu tapettitehtaan tapetein.

Kannattaa käydä tutustumassa! Osoite on Kalevantie 10, Akaa. Helppo löytää: keltainen talo Toijalan kirkon vieressä. Auton voi jättää vaikka torille, jos tulee pidempää.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa