| | |

Lyngstuvan vaellus – lyhyt matka, upeat maisemat

Lyngstuva sijaitsee Lyngenin niemimaan pohjoisimmassa kärjessä. Se on loistava paikka niin kesäisen keskiyön auringon kuin talven revontulien tarkkailuun. Lukemamme mukaan kuuden kilometrin mittainen reitti on sopiva kaikille ikäpolville vauvasta vaariin.

Lyngstuva sijaitsee Lyngenin niemimaan pohjoisimmassa kärjessä.

Ollessamme Lyngenissä oli trekkailupäivänämme melko huono sää ja satoi reippaasti. Alunperin olimme suunnitelleet vaellusta upean turkoosina loistavaan Blåvatnet -nimiselle järvelle. Kuulimme kuitenkin isäntäväeltämme sen olevan yhä jäässä vaikka oli vain viikko juhannukseen. Huono keli myös huomioiden päädyimme patikoimaan Lyngstuvalle.

Reitti Lyngstuvalle lähtee tie no. 314 päästä. Aja tietä Nord-Lenangenin kautta, kunnes tulet tien päähän. Auton voi jättää niitylle Russelviin (Ruoššajohka).

Ensin polku kulkee meren rannassa. Se on alkuun soratie, mutta muuttuu sitten poluksi. Viimeinen osuus kulkee pienen kukkulan ympäri ennen majakalle saapumista. Olimme reissussa niin alkukesästä, että jostain syystä polku ei ollut risteyksessä hyvin havaittavissa, vaan näytti edelleen jatkuvan rantaa pitkin. Kivikossa ja jyrkänteellä kiipeillessämme kyllä ihmettelimme, jos tämä on norjalaisten käsitys helposta reitistä, niin mikä sitten on vaikea! 🙂
Rannan kautta ei perille pääse turvallisesti ilman kiipeilyvarusteita, joten jouduimme kääntymään.

Näköalat reitillä on upeat, kun saa katsella vuonon takana. Olipa eräs pariskunta nähnyt viikko ennen meidän reissua valaitakin vuonossa!

Tästä linkistä pääset katsomaan reittejä Lyngenin alueen vaellusoppaaseen.

Retkeily- tai matkailuautolla matkustettaessa, on Lyngstuvan parkkipaikka hieno yöpymispaikka. Siinä pääsee aivan vuonon ääreen. Mikseipä täällä voisi yöpyä teltassakin auton vieressä. Vuokraa retkeilyauto, jos haluat lähteä kokeilemaan, miltä tuntuu vapaus.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa