|

Vaikuttava Hossan kansallispuisto – Retkeilijän paratiisi kirkasvetisten järvien ja kalliomaalausten keskellä

Hossa vaelluskohteena tarjoaa upeita maisemia, helppokulkuisia reittejä ja kiehtovia nähtävyyksiä. Lue blogista parhaat vinkit Hossan kansallispuistoon!

Hossan kansallispuisto on suhteellisen uusi kansallispuisto. Se perustettiin Suomen satavuotisjuhlavuonna 2017 ja on nopeasti noussut retkeilijöiden ja luonnonystävien suosikiksi. Eikä ihme – Hossa tarjoaa jotakin, mitä harva paikka enää pystyy: hiljaisuutta, puhtaita vesiä ja maisemia, jotka tuntuvat lähes koskemattomilta. Vaikka ollaan Kainuussa, muistuttaa maisemat Lappia. Saattaapa retkipolulla tulla vastaan porojakin, nimittäin alueella on ollut poronhoitoa aina 1500-luvulta lähtien, jolloin saamelaiset asuttivat Hossaa.

Hossan kansallispuiston nähtävyydet

Hossan tienoot ovat vanhaa eräseutua. Hossan läpi on vesireittejä pitkin kuljettu aina Laatokalta Jäämerelle ja Pohjanlahdelta Vienanmerelle ja päinvastoin. Vanhimmat kansallispuistosta löydetyt asuinpaikat ovat lähes 10 000 vuotta vanhoja.

Hossan alueella on vuosien saatossa viljelty viljaa, poltettu tervaa ja tehty puusavottaa, josta merkkinä on alueen vanhat savottakämpät.

Hossa on kautta aikojen ollut kalastajien suosiossa. 1800-luvulla kalaa vietiin mm. Kajaaniin saakka, missä Iso-Valkeaisen suuret siiat olivat haluttua jouluruokaa.

Hossan kansallispuistosta löytyy kirkkaita suppajärviä.

Hossa onkin erityisen tunnettu kirkkaista harjujärvistään, joihin voi melkein nähdä pohjaan saakka. Soutelu, melonta tai suppailu näillä järvillä on lähes meditatiivinen kokemus – etenkin, jos onnistut valitsemaan aamuvarhaisen hetken, jolloin sumu vielä leijuu veden yllä ja äänet ovat vähissä. Vaikka Hossan kansallispuisto on suhteellisen uusi, on alueella retkeilty jo pitkään. Hossan retkeilyalue perustettiin vuonna 1979 ja luontokeskus valmistui vuonna 1991. 

Yksi Hossan kansallispuiston merkittävimmistä nähtävyyksistä on Värikallio. Värikallion maalausten sarja on Suomen suurimpia esihistoriallisia kalliomaalauksia. Somerjärvestä nousevan kallion maalaukset ovat ainakin 3 500 vuoden ikäisiä. Värikallion kallion pinnasta on tunnistettu 61 erillistä kuviota, jotka liittyvät metsästykseen ja shamanismiin. Punamultamaalaukset ihmishahmoineen ja eläinkuvineen ovat vaikuttava muistutus siitä, että Hossa on ollut ihmiselle tärkeä paikka jo kivikaudelta lähtien.

Hossan Värikallion kalliomaalaukset ovat 3500-4500 vuotta vanhoja.

Värikallioon voi tutustua ympäri vuoden ja kohteeseen tutustuminen on maksutonta. Värikallion lähellä Somerjärvellä on keittokatos, nuotiokehä, liiteri ja kuivakäymälä.

Kesällä Värikalliolle johtaa noin 8 kilometrin pituinen ympyräreitti “Värikallion kaarros”, joka lähtee Lihapyörteen pysäköintipaikalta. Kallioseinämälle johtaa teräksestä tehty kulkusilta ja kalliomaalausten edustalla on teräksinen katselutasanne.

Värikallion edustalla on teräksestä tehty katselutasanne.

Talvella kalliolle johtaa Lihapyörteen pysäköintipaikalta lähtevä erämaareitti. Erämaareitti on käytettävissä tammikuusta huhtikuun loppuun ja sen kokonaispituus on 6 km. Reittiä pitkin voi kävellä, lumikenkäillä, hiihtää ja ajaa fatbikella. Myös moottorikelkkareitti sivuaa aluetta.

Julma-Ölkky on Hossan kuvista tuttu jylhä rotkojärvi. Julma-Ölkyn kanjoni on useita kilometrejä pitkä murroslaakso, johon Julma-Ölkyn rotkojärvi on muodostunut kallioperän liikkumisen yhteydessä satojen miljoonien vuosien kuluessa. Järvi on noin kolme kilometriä pitkä ja kapeimmillaan vain 10 metriä leveä. Järvellä on syvyyttä noin 50 metriä ja sen pinnasta kohoaa jyrkkä kallioseinämä jopa 50 metrin korkeuteen. 

Muikkupuro on kapea, hiekkapohjainen ja erittäin kirkasvetinen puro, joka yhdistää kaksi järveä, Iso-Valkeaisen ja Keski-Valkeaisen. Männikön keskellä kiemurteleva hiekkapohjainen puro hurmaa kauneudellaan ja sen matalassa vedessä viihtyvät kahlaamassa niin lapset kuin aikuisetkin. Muikkupuro on saanut nimensä siitä, että muikut nousevat puroon kutemaan keväisin. Virta pysyy avoinna myös talven pakkasilla ja laavu kauniilla paikalla on loistava taukopaikka ympäri vuoden.

Muikkupuron laavun lähellä oli ihana yöpyä teltassa.

Retkeily Hossassa

Vaikka Hossa sijaitsee syrjässä, se on erinomaisesti saavutettavissa ja selkeästi merkitty reitistö tekee alueella liikkumisesta helppoa. Hossasta löytyy reittejä kaiken tasoisille kulkijoille. Valittavana on useita rengasreittejä ja lyhyempiä päiväretkiä. Hossan kansallispuistossa polkuverkostoa löytyy yhteensä noin 90 kilometriä. Pääosin helppokulkuiset polut kiertelevät Hossan komeimmissa harju- ja järvimaisemissa. Nimetyt ympyräreitit voi yhdyspolkuja hyödyntäen kytkeä pitkiksi vaellusreiteiksi. Hossan kansallispuiston nettisivuilta löytyy reittien tarkemmat kuvaukset.

Ölökyn ähkäsy kulkee paikoitellen vaikeakulkuisessa maastossa.

Kansallispuistossa voi liikkua myös reittien ulkopuolella, mutta on hyvä käyttää polkuja, jotta maasto ei kulu. Noudatathan puiston sääntöjä ja roskattoman retkeilyn periaatteita.

Hossan kansallispuiston poluilla ei ole talvikunnossapitoa. Ne ovat kuljettavissa vain sulan maan aikana.

Hossan kansallispuistossa on panostettu myös esteettömyyteen. Kansallispuistossa ja luontokeskuksen välittömässä läheisyydessä on esteettömiä reittejä, kohteita ja majoitustiloja. Esimerkiksi lyhyt Huosilammen esteetön luontopolku sopii erinomaisesti myös liikuntarajoitteisille tai lastenvaunujen kanssa liikkuville. Alueella on useampiakin esteettömiä reittejä, joten valinnanvaraa kyllä riittää. Esteettömienkin reittien vaikeustaso vaihtelee helposta vaativaan.

Muikkupuron laavu sijaitsee kahden kirkasvetisen järven välissä ja siellä voi vaikka pulahtaa uimaan. Laavulle vie kauniissa harju- ja järvimaisemissa kulkeva esteetön reitti.

Hossa talvella – hiljainen taikamaa

Talvella Hossa muuttuu satumaiseksi erämaaksi. Lumikenkäily ja hiihto tarjoavat keinon tutkia lumen peittämää maisemaa, jossa hiljaisuus on lähes käsinkosketeltavaa. Hossan alueella on myös hyvät mahdollisuudet pilkkimiseen, ja kirkkaat yöt voivat palkita revontulien leimahduksella taivaalla. Hossan kansallispuiston alueella on talvisin talvireittiverkosto, jonka ylläpito aloitetaan lumi- ja jäätilanteen salliessa.

Vastuullisesti luonnossa

Hossassa retkeillessä on helppo tuntea kunnioitusta luontoa kohtaan. Alue on hyvin hoidettu ja kävijöitä kannustetaan kulkemaan reiteillä, viemään roskat mukanaan ja noudattamaan jokaisenoikeuksia vastuullisesti. Myös paikalliset palveluntarjoajat, kuten majoitusyritykset ja luonto-oppaat, panostavat kestäviin toimintatapoihin.

Ölökyn ylitys ylittää Julma-Ölkyn riippusiltaa pitkin.

Miten Hossaan pääsee?

  • Autolla: Hossan kansallispuisto sijaitsee Suomussalmen kunnan pohjoisosassa, ja sinne pääsee helposti autolla: Aja Viitostietä (E63) Perankaan, käänny oikealle Selkoskyläntielle (9190) ja jatka noin 25 km, kunnes tie yhtyy Hossantiehen (843). Käänny vasemmalle ja jatka noin 8 km Hossan kylän ohi. Käänny opasteiden mukaan vasemmalle Jatkonsalmentielle, josta on noin 700 metriä Hossan luontokeskukseen. 
    Pysäköintipaikat: Hossan luontokeskuksen lisäksi alueella on useita pysäköintialueita, kuten Huosivirta, Lihapyörre ja Julma-Ölkky.
  • Bussilla: Kesällä ja syksyllä (2.6.–3.10.2025) Hossaan pääsee suoraan linja-autolla ja muina aikoina linja-autot pysähtyvät Perangassa.
    Kuusamo–Hossa–Kajaanin linja: Lähtö Kuusamosta klo 9.20, Hossan luontokeskuksessa klo 10.20, ja perillä Kajaanin Matkakeskuksessa klo 13.35. Paluuvuoro Kajaanista lähtee klo 14.50, Hossassa ollaan klo 18.00 ja perillä Kuusamossa klo 19.05. Aikataulut ja liput kannattaa katsoa etukäteen Matkahuollon sivuilta.
    Perangasta: Jos saavut Perangassa sijaitsevalle linja-autopysäkille, voit ottaa taksin Hossaan (noin 30 km). Paikalliset taksiyritykset, kuten Taksi Hossa (+358 40 531 8964) ja KorpiTaksi Suomussalmelta (+358 600 398 100), tarjoavat kuljetuspalveluja.
  • Junalla: Lähin rautatieasema Hossaan sijaitsee Kajaanissa. Sieltä on linja-autoyhteys Hossaan Kajaanin ja Kuusamon välisillä linjoilla, jotka pysähtyvät Hossassa. 
  • Lentokoneella: Lähimmät lentokentät Hossaan ovat Kuusamo (80 km) ja Kajaani (200 km). Lentokentältä voi jatkaa matkaa esimerkiksi vuokra-autolla tai kyseisten kaupunkien keskustasta linja-autolla.

Hossa tarjoaa kiireettömyyttä, puhtautta ja mahdollisuuden olla hetken rauhassa luonnon keskellä. Ehkä juuri siksi se jää mieleen niin vahvasti.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa