|

Pietari – maailman pohjoisin miljoonakaupunki

Moikan kanaali

Viiden miljoonan asukkaan Pietari on Venäjän toiseksi suurin kaupunki. Tuo Pohjolan Venetsiaksi kutsuttu metropoli on helppojen kulkuyhteyksien päässä Suomesta.

Neva-joki, taustalla Pietari-Paavalin linnoitus

Suomalaiset tarvitsevat vielä viisumin Venäjälle matkustaakseen. Pietarin ja Leningradskin alueen osalta tähän on mahdollisesti tulossa muutos vielä syksyllä 2019.

Finljandskin asema ja toveri Lenin

Vietimme ystäväni kanssa Pietarissa pitkän viikonlopun. Matkustimme junalla ja rajamuodollisuudet sujuivat vaivattomasti vaunussa istuen. Viisuminkin sai kätevästi haettua VR:n nettisivujen kautta. Osallistuimme koiranäyttelyyn, joten koirat olivat matkassa mukana. Onneksi jäi aikaa katsella tuota kaunista kaupunkiakin.

Katariina Suuri suosikkeineen

Nevan suulla sijaitseva Pietari on rakennettu 40 saarelle. Liikenne on välillä todella ruuhkaista. Paikasta toiseen pääsee todella kätevästi siirtymään metrolla. Asemien nimetkin on nykyään kirjoitettu latinalaisilla aakkosilla kyrilisten kirjainten lisäksi, mikä tekee matkustamisesta vaivatonta. 🙂

Komea metroasema

Pietarin keskustaan on hyvä tutustua jalkaisin. Kaupungin rakennuksia on suunnitellut myös italialaiset arkkitehdit, joten välillä voisi aivan hyvin luulla olevansa muussa eurooppalaisessa kaupungissa.

Kazanin tuomiokirkko
Nevsky Prospect – Pietarissa oli paljon katusoittajia

Yli neljä kilometriä pitkän Nevski Prospekt – kadun varrella on toinen toistaan hienompia taloja

Kirjan talo – ompelukonefirma Singerin v. 1904 rakennuttama jugendhelmi

Nevski Prospektin päästä löytyy kaupungin sydän Palatsiaukio, joka rakennettiin näyttämään Venäjän tsaarikunnan mahtavuutta. Sen ympäriltä löytyy tsaariperheen virallisena asuntona toiminut Talvipalatsi, maailman suurimpia taidemuseoita oleva Eremitaasi, pääesikunta ja ministeriöt.

Riemukaari
Eremitaasi
Tunnelmia Palatsiaukiolta

Palatsiaukiolta pienen matkan päässä sijaitsee keskustan vanhin puisto Kesäpuisto. Aikanaan Pietari Suuri halusi Pietariin Versaillesin tyylisen puiston. Niinpä tehtiin tämä vihreä keidas suihkulähteineen ja patsaineen.

Kesäpuiston vehreyttä

Alkuun puisto oli ainoastaan yksityiskäytössä, mutta sittemmin avattiin riittävän hyvin pukeutuneelle yleisöllekin.

Puistoalue on laaja. Sitä ympäröi rauta-aita ja vallihauta, joten voi joutua kävelemään jonkun matkaa portin löytämiseksi. Alueellakin voisi viettää reilusti aikaa kauniita yksityiskohtia ihaillen. Todella rauhoittava keidas tulla hengähtämään Nevski Prospektin vilinästä.

Hiekkakäytävien kuviointia

Klassinen kohde Pietarista kertovissa kuvissa on Kirkko veren päällä, viralliselta nimeltään Kristuksen ylösnousemuksen katedraali. Kirkko rakennettiin keisari Aleksanteri II murhapaikalle. Kirkko on sisältä täysin mosaiikilla päällystetty. Mielenkiintoinen yksityiskohta kirkon historiassa on, että se toimi perunakellarina vallankumouksen jälkeen.

Kirkko veren päällä

Pietarissa kävellessä kannattaa kurkistaa myös talojen sisäpihoille. Sieltä saattaa löytyä aivan toinen maailma: kahviloita, baareja ja muita kekseliäitä ideoita. Jotkut näistä lofteista kestävät vain yhden kesän jotkut pidempään.

Samankaltaiset artikkelit

Yksi kommentti

Vastaa