Kolmen valtakunnan vaellus Day 2: Kuohkimajärvi – Gappohytta – 16km

Yön nukuin kuin tukki. Vaelluksen toinen päivä valkeni kivassa säässä. Aamupalan jälkeen oli aika laittaa kamat kasaan. Suuntana oli Gappohytta Norjan puolella. Halusin käydä lähtiessä kolmen valtakunnan rajapyykillä. Sieltä matka jatkuisi Goldahyttan kautta kohti Gappoa.

Kolmen valtakunnan rajapyykki (Treriksröset ruotsiksi ja Treriksrøysa norjaksi) on vihitty käyttöön vuonna 1926. Edeltäjän rikkoi jäät, joten päätettiin tehdä betonista kunnollinen rakennelma. Aivan ensimmäinen rajapyykki oli sijainnut maalla, mutta sitten oli todettu tarkan rajan osuvan Koltajärveen. Niinpä rakennettiin kivistä tekosaari, jolle rajapyykki muurattiin. Komeissa maisemissahan tuo on!

Jos on Kilpisjärvellä lomailemassa, voi rajapyykille hyvin tehdä päiväreissun. Kesällä pääsee järven poikki Malla-laivalla, joka ajaa Kilpisjärven ja Koltaluoktan väliä. Mikäli haluaa hieman reippailla, voi mennä toiseen suuntaan Mallan luonnonpuiston läpi aivan upeaa reittiä, jolloin kävelymatkaa kertyy noin 13km. Parin kilometrin päässä Koltaluoktasta on Kuohkimajärven autiotupa, jonka pihapiirissä on nuotiopaikka. Lisäksi Koltaluoktassa on nuotiopaikka. Muualla Mallan luonnonpuiston alueella ei saa tehdä tulta. Talvisin paikkaan pääsee hiihtämällä huollettua latua pitkin.

Rajapyykillä käytyäni lähdin kunnolla matkaan. Goldahyttalle lähteäkseni, tuli heti ylittää raja. Se tapahtui poroaitaan tehdyn portin kautta vetämällä sivuun pari ripaa. Tunturikoivikon jälkeen reitti kulki Koltajärven läheisyydessä. Noin 2,5km jälkeen olinkin jo Goldahyttalla ja oli tauon paikka. Goldahytta on itsepalvelutupa. Mikäli täällä haluaa yöpyä, pitää hommata avain ennen reissua. Siitä juttua edempänä.

Vaeltaessa energian kulutus on aivan eri luokkaa kuin normaalisti kävellessä ja niinpä maistui taas eväät hyvältä kivellä istuskellessa tuvan läheisyydessä. Energiatason laskiessa tulee helposti väsähtänyt olo, viluttaa ja homma tuntuu ylenpalttisen raskaalta. Niinpä vaellusreissulla ei kaloreita kannata laskeskella, vaan on hyvä tankata säännöllisesti.

Tuvassa oli eläkeläisporukka laittamassa paikkoja kuntoon. Muutama hilpeä talkoolainen tuli jutustelemaan minullekin ja kertoi, että paikalla oli juuri hiljattain ollut Lars Monsen ryhmineen.

Matka jatkui helppokulkuista reittiä. Muutenkin välipalan jälkeen oli aivan eri fiilis jatkaa matkaa ja askel nousi reippaasti. Maasto oli niin avaraa, että reitin kulkusuunnan näki pitkälle.

Kesä oli ollut kuiva ja kuukautta aiemmin olimme UKK-puistossa todenneet, että jotkut karttaan piirretyt pienemmät purot olivat kuivuneet. Niinpä hieman mietitytti, mistä saisin täydennystä vesipullooni reitiltä kauheasti poikkeamatta. En huomannut ottaa täydennystä Goldahyttalla. Reitti kulki Koltajärven päästä ja siellä oli sen verran reippaasti virtaava joki, ettei ollut kuivumisesta tietoakaan.

Järven jälkeen alkoi nousu ensin tunturikoivikossa ja sitten avotunturissa. Kiitin jälleen vaellussauvoja, joista on rinkan kanssa apua nousuissakin. Reitti oli kyllä hyvin merkitty.

Nousun jälkeen rupesi taas huikomaan. Olin päivän etappini puolivälissä, joten nyt olisi sopiva hetki lounaalle. Tuntureiden satulassa näkyi menevän joki, josta saisin keitinvettä nuudeleilleni. Päätin pitää siinä tauon.

Vuolaasti virtaava joki löytyi, kuten oli karttaan merkittykin. Sain lounastaa ihanassa auringonpaisteessa sään kirkastuttua. Kuitenkin äkkiä horisontista alkoi vyöryä huolestuttavan näköinen pilvirintama, joten laitoin tavarat nopeasti kasaan ja jatkoin matkaa.

Sade alkoi juuri ennen Indre Skjaerdalenia. Siellä joen uoma kulkee solassa, jonne polku laskeutuu melko jyrkkää seinämää pitkin. Selässä oleva rinkka sai kyllä jalat maitohapoille. Olin kuitenkin juuri hyvällä hetkellä tällä kohtaa, eikä polku ollut vielä turhan liukas.

Notkelman pohjalla solisi itseasiassa pieniä puroja ennenkuin yhtyivät alempana joeksi, joten itseasiassa sai vain kävellä kalliota pitkin toiselle puolelle.

Indre Skjaerdalenin jälkeen sade yltyi ja vettä tuli kuin saavista kaataen. Vaikka rinkassani oli sadesuoja, vedin vielä sadeviitan ylleni estääkseni veden valumasta rinkan kantohihnoja pitkin rinkan sisälle. Pysyin muuten itse melko kuivana, mutta hanskoistani olisi voinut puristaa vettä. Oli todella kylmä.

Sateen tauottua totesin sen tulleen tuntureiden huipuille jo lumena. Ehkäpä kylmyys ei siis johtunutkaan kosteudesta… Lumisateen mahdollisuus ei ollut käynyt minulla mielessäkään kotoa lähtiessä. Olihan nyt syyskuu. Hieman mietitytti tarkeneminen yöllä teltassa.

Gappohyttaa lähestyttäessä pääsi Gappojoen ylittämään hyppimällä hiidenkirnulta toiselle. Gappojoesta haetaan myös tuvan käyttövesi. Pilvet näyttivät taas roikkuvan niin alhaalla. Siispä etenin ripeää tahtia viimeisen mäen saadakseni teltan nopeasti pystyyn, jos sade sattuisi yllättämään. Huh, olin puhki! Päädyin laittamaan teltan pienen matkan päähän Gappohyttan tuvista. Olisihan tuossa ollut lämpimät tuvat aivan lähistöllä, mutta sateesta huolimatta halusin nukkua teltan raikkaudessa. Juuri teltan pystytykseen jälkeen, alkoikin vettä vihmoa jälleen. Niinpä kokkailin illallista teltan absidissa sateen ropinaa kuunnellen.

Sateen tauottua alkoi pilvipeite hiljalleen rakoilla ja lopulta illaksi kirkastui täysin. Wau! Edeltävänä iltana olin päivitellyt telttapaikkani näköaloja, mutta ei tämä yhtään huonompi ollut. Olin niin onnellinen ilman kirkastuttua! Lisäksi tuvan fasiliteetit olivat todella hyvät. Käymälätkin olivat todella siistit kompostoivine käymälöineen.

Gappohytta on DNT:n (Den Norske Turistförening) majoja. Se on itsepalvelutupa (ubetjent). Suomen Ladun jäsenten on mahdollista tilata avain, jolla pääsee tupaan. Sen saa kotiosoitteeseen toimitettuna pientä panttia vastaan (15 euroa postikuluineen). DNT:n nettisivuilla tupien kuvausten yhteydessä lukee, mihin tupaan avaimella pääsee – DNT-nøkkel

Jos aika antaisi myöten, täällähän voisi viettää useammankin yön ja tehdä vaikkapa päiväretken Barraksen huipulle Parastindenille.