Unstad-Eggum -vaellus – ikoninen Lofoottien reitti meren ja vuorten välissä
Lofooteilla yövyimme Unstadissa. Taitaa olla maailman pohjoisimpia kolkkia, jossa pääsee lainelautailemaan. Surffaamisen lisäksi siellä on paljon muutakin tehtävää.
Eräänä yönä päätin lähteä patikoimaan Unstad-Eggum vaellusreitille. Reitin varrelta on mahtava näkymä keskiyönaurinkoon.
Miltei 7km suuntaansa pitkä reitti kulkee rinteessä meren pauhatessa alapuolella. Matkalla maisemat ovat jotain sanoinkuvaamattoman kaunista keskiyön auringon antaessa omaa hienoa valoaan.
Lisäkseni reitillä oli pari muuta porukkaa. Lampaita tuli aina aika ajoin vastaan. Lampaiden vuoksi onkin syytä muistaa sulkea matkan varrella olevat portit.
Lampaat ovat niin tottuneita retkeilijöihin, etteivät juurikaan vaivaudu väistämään. Ihan leppoisan oloisia kuitenkin olivat ohittaessani…
Reitti kulkee siis rinteessä polkua pitkin. Unstadista lähtiessä reitti kulkee lammashaan läpi ja rinteeltä on hienot näkymät Unstadin rannalle.
Edeltävinä päivinä oli satanut runsaasti, joten paikoittain reitti oli liukas. Niinpä sinne kannattaakin lähteä kunnon jalkineet jalassa. Jyrkimmissä kohdissa sai otettua rinteeseen laitetusta ketjusta tukea.
Ehkäpä reitin kulkeminen olisi voinut tuntua haasteellisemmalta, jos kärsisin korkean paikan kammosta – polun vieressä oli ajoittain jyrkkiäkin pudotuksia meren pauhatessa alapuolella. Jonkin verran kiipeämistä tuli reitin mennessä rinnettä ylös alas.
Suunnilleen parin kolmen kilometrin jälkeen reitti tulee kivirannalle. Monet pitävät siinä taukoa. Tässä kohtaa kannattaa katsoa tarkkaan, minne reitti jatkuu.
En edelleenkään tiedä, oliko reittiä rannalta merkitty mitenkään. Tuli kuitenkin valittua varmaan lampaiden tekemä polku, joka yllättäen päättyi jyrkänteen reunaan.
En olisi enää halunnut palata takaisin, joten selvitin, pääsisinkö ylempänä kulkevalle oikealle reitille jotain kautta. En varmaankaan ollut ainoa, joka näin oli joutunut tekemään. Niinpä pienen tarkastelun jälkeen huomasin heinikossa kenkien kuvista muovaantuneet ”rappuset”, joita pitkin pääsi jyrkähkö rinnettä kapuamaan vallan mainiosti!
Lähempänä Eggumia polku muuttuu selkeästi loivemmaksi. Vieressä on jyrkät vuoret, mutta polku itse menee tasaisempaa pätkää pitkin.
Osuupa matkan varrelle pieni purokin, jonka yli pääsee helposti kiveltä kivelle hyppimällä.
Loppumatkasta reitti on jo vallan helppokulkuista pientä hiekkatietä pitkin. Reilu kilometri ennen Eggumia tien vieressä on mielenkiintoinen päätä kuvaava veistos, jonka on tehnyt sveitsiläinen Markus Raetz.
Veistos muuttaa muotoaan ja täten myös sisältöään riippuen mistä kulmasta sitä katsoo. Yhdestä kulmasta katsottuna se näyttää klassisesta muotokuvasta, kun taas toisesta kulmasta katsottuna näyttää kuin pää olisi ylösalaisin.
Aivan ennen Eggumiin saapumista, reitti kulkee viehättävän, tuntureiden huippujen ympäröimän pikkujärven rannan tuntumassa.
Eggum on pieni kalastajakylä, jonne moni tulee katsomaan ja kuvaamaan keskiyön aurinkoa. Siellä on myös saksalaisten Toisen Maailmansodan aikana rakentama tutka-asema Borga.
Parasta antia paikassa oli kuitenkin reitin varren upeat maisemat.
