Seilin saari – erityinen historian ja luonnon kohtaamispaikka Turun saaristossa

Pieni historiaa täynnä oleva Seilin saari sijaitsee Turun saaristossa, keskellä kauniita merimaisemia. Vain noin tunnin venematkan päässä Turusta sijaitseva saari on yksi Suomen kiehtovimmista päiväretkikohteista, jossa yhdistyvät luonnon rauha ja vuosisatojen vaietut tarinat.
Seilin historia
Seilin saari, Själö, Hyljesaari tunnetaan ennen kaikkea synkästä menneisyydestään oltuaan yli 300 vuoden ajan ensin lepraa sairastavien ja sitten mielenterveyspotilaiden hoitopaikka. Vuonna 1619 Kustaa II Adolf julkaisi käskykirjeen uuden leprasairaalan perustemisesta. Sen mukaan spitaalisia pidettiin Jumalan rankaisemina heidän synneistään. Taudin lisäksi ajateltiin myös moraalittomuuden tarttuvan. Turun lähistöltä piti siis löytää saari, jonne voitaisiin rakentaa leprasairaala. Niinpä Seilin saarelle perustettiin spitaalisairaala – paikka, jonne leprapotilaat eristettiin loppuelämäkseen.
Spitaalipotilaille ei järjestetty varsinaista lääkärin hoitoa. Hoitokeinoina Jumalan sanan ja parantavien lähteiden veden lisäksi toimi paloviina. Tarinan mukaan saarella asuneiden potilaiden valmistamaa viinaa myytiin ohimatkanneille merimiehille, jotka sitten viinaa nauttineena saapuivat Turkuun melkoisessa humalassa – tästä tuleekin suomen kielen sana olla täydessä seilissä.

Myöhemmin saarella toimi mielisairaala. Ensimmäinen maininta mielisairaalasta eli houruinhuoneesta on vuodelta 1689. Kun lepra alkoi kadota Suomesta 1700-luvulla alettiin Seiliin sijoittaa yhä enemmän mielisairaita. Hoitometodit olivat nykypäivään verrattuna melko rajuja. Aiempien vanhojen huonokuntoisten puurakennusten tilalle rakennettiin saaristoon harvinaista uusklassista tyyliä edustava sairaalarakennus 1800-luvun puolivälissä. Vuonna 1889 kaikki miespotilaat kuljetettiin Käkisalmeen ja naispotilaat tuotiin Seiliin. Näin ollen Seili toimi siitä lähtien naisten mielisairaalana. Sairaalatoiminta jatkui aina 1960-luvulle saakka – v. 1960 jälkeen ei enää otettu uusia potilaita ja lopulta sairaala rakennettiin vuonna 1962.

Seilin kirkkoniemi on vanhalta nimeltään Sjukholmen eli Sairassaari. Tämä johtuu siitä, että vielä spitaalihospitaalin aikana alue oli oma saarensa, mutta on maan kohoamisen myötä muuttunut niemeksi. Seilin saari joutui Suuren Pohjan sodan aikana venäläisten ja osittain paikallistenkin ryöstämäksi. Sodan jälkeen huomattiin, miten vanha Turusta aikoinaan siirretty kirkkorakennus oli huonossa kunnossa ja päätettiin rakentaa uusi hirsirakenteinen ristikirkko sen tilalle.
Uusi kirkko valmistui elokuussa 1733. Se on muuten hyvin perinteinen ristikirkko, mutta sen erikoisuutena on länsisakarassa oleva spitaalisten puoli omine sisäänkäynteineen ja alttareineen – pappi kuulemma ojensi ehtoollisleivän kepin nokassa. Yksi kirkon erikoisuus on, että sen kellotapuli ei sijaitse kirkon vieressä vaan hieman kauempana meren rannassa. Kirkon vieressä olevalla hautausmaalla olevat vanhat saarella kuolleiden potilaiden hautapaikat kertovat hiljaista tarinaa menneistä kohtaloista. Kirkon pihalla onkin risti kaikkien 633 saarella kuolleen henkilön muistoksi.



Nykyään Seilin saari on osa Turun yliopistoa
Nykyään Seilin saari on rauhallinen retkikohde, jossa voi tutustua sekä saariston ainutlaatuiseen luontoon että kulttuuriperintöön. Saaren rakennuksissa toimii nykyisin Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitos, ja osa rakennuksista on kunnostettu matkailijoiden käyttöön.
Seilin saari on hyvä paikka luonnon ystäville. 160 hehtaarin kokoisella saarelta löytyy useita luontotyyppejä sekä harvinaisia lajeja. Saaren eteläosa on rehevää lehtoa, kun taas pohjoisosa on karua havupuualuetta. Saaren keskiosassa on nähtävillä vuosisatojen saatossa muovautunut perinnemaisema. Seilissä esiintyy myös harvinaisia luontotyyppejä, kuten laajoja pähkinäpensaslehtoja sekä kallioketoja. Seilin arvellaan olleen lähes puuton saari 1600–1900-luvuilla. Laiduntamisen vähentymisen myötä saaren niityt, hakamaat ja kedot ovat kuitenkin alkaneet metsittyä. Saaren perinnemaisemia on elvytetty niittämällä, kulottamalla ja tuomalla lampaita ja lehmiä laiduntamaan saarelle. Lehmillä ja lampailla onkin tärkeä rooli perinnemaisemien hoidossa.

Seilin saari toivottaa myös koirat tervetulleiksi, mutta pidäthän koirat kytkettyinä saaren muut eläimet huomioiden.
Saareen on mahdollista tutustua omatoimisesti tai osallistua opastetulle kierrokselle, jossa kerrotaan saaren vaiheista ja ihmisistä, jotka ovat aikojen saatossa Seilissä asuneet. Päärakennukseen, eli entiseen mielisairaalarakennukseen, on vierailijoilla vapaa pääsy. Päärakennuksen käytävällä on nähtävillä entiselleen jätetty yhden hengen potilashuone mielisairaalan aikakaudelta ja museoesineitä sairaalan aikakaudelta.
Turun yliopiston Biodiversiteettiyksikkö on avannut näyttelyn Saaristomeren tutkimuslaitoksen entisessä kirjastossa. Näyttely esittelee saaren hospitaaliaikaa sekä Saaristomeren tutkimuslaitoksen toimintaa. Näyttelyn lisäksi vierailijat voivat vierailla Seilin vanhassa museokirkossa ja ihailla merimaisemia kallioilta.

Mitä tehdä Seilissä?
- Opastettu kierros: Seilissä järjestetään opastettuja kierroksia, joiden aikana pääset tutustumaan saaren historiaan, luontoon sekä saarella tehtävään tutkimustoimintaan. Opastukset lähtevät klo 11.30 ja 14.00 korkeasesongilla, muina aikoina klo 14.00.
- Kierroksille tulee ilmoittautua etukäteen online-varauksen kautta tai paikan päällä kahvilassa. Tarkista ilmoittautumisen yhteydessä kierroksen lähtöpaikka.
- Luontopolut: Saarelta löytyy kolme erilaista luontopolkua, joilla voi tutustua saaren vaihtelevaan luontoon. Maasto on vaihtelevaa ja reitit kulkevat pitkin hiekkateitä, metsäpolkuja tai kallioita, pientä kiipeämistäkin tulee.
- Piknik tai kahvihetki: Ota eväät mukaan tai nauti pientä purtavaa kesäkahvilassa.
- Taidenäyttelyt: Seilissä on myös taidenäyttelyitä saaren Taidemakasiinissa.
- Valokuvaus ja hiljentyminen: Seili tarjoaa täydellisen ympäristön rauhoittumiselle ja mielen nollaamiselle.

Miten Seiliin pääsee?
Yhteysalukset liikennöivät Seiliin päivittäin kesäkaudella Turusta, Nauvosta tai Rymättylästä. Lisäksi Nauvon pohjoisen reitin yhteysaluksella pääsee Seiliin myös ympäri vuoden. Alukset saapuvat Postilaituriin, josta matkaa saaren palveluihin on noin 700 metriä. Kannattaa varata paikat etukäteen, erityisesti sesonkiaikana. Seilin yhteysalusten aikataulujen linkit löytyy koottuna Visit Seili-sivustolle.
Seiliin voi tulla myös omalla veneellä. Seilin saarella on kolme vierasvenesatamaa. Päiväkävijöiden toivotaan käyttävän Posti- tai Kirkkolaituria, kun yöpyjien tulee ensisijaisesti kiinnittyä Asema- tai Postilaituriin.

Seilin saari – hiljaisuuden ja historian kohtaamispaikka
Saariston Pieni Rengastie kulkee Seilin kautta, mutta sinne pääsee kätevästi päiväretkelle myös Nauvosta, jonka kautta varsinainen Saariston Rengastie kulkee. Jos päiväretki Seiliin tuntuu liian lyhyeltä, on siellä mahdollista myös yöpyä. Seili on luonnonsuojelualuetta, joten siellä ei voi telttailla. Saarelta löytyy kuitenkin majoituspaikkoja, jotka suositellaan varaamaan etukäteen.
Seilin saari on ehdottomasti vierailemisen arvoinen nähtävyys Turun saaristossa. Siellä voi edelleen aistia vanhan ajan läsnäolon ja ainoastaan meriteitse saavutettavissa olevalla saarella on kaunista, koskematonta luontoa. Tuo vanha spitaalisten saari jää mieleen pitkäksi aikaa.
